torstai 28. helmikuuta 2013

Valoa elämään

Olohuoneessamme ei edelleenkään ole valoa, mikä tarkoittaa sitä, että kirjaa tai lehteä lukiessa joutuu tihrustelemaan ruokailutilan valolla. Ei hyvä. Kuten aiemmin vihjailinkin, tilasimme pöydän nojatuoliemme väliin ja nyt ajattelin, että sen päälle voisin ostaa jonkun kauniin pöytälampun. Tällä tavoin saisin lykättyä kattolampun oston myöhemmäksi. Kattolamppua en yksinkertaisesti osaa siihen ostaa, en tiedä mitä haluan, eikä vastaan ole tullut mitään mieluista. Pöytälamppu olisi tunnelmallinen ja sopisi hyvin tuolien väliin.

Tutkaillessani verkkokauppojen tarjontaa rakastuin muutamaan valaisimeen. Lampun tulee olla aika korkea, jotta yltää päidemme tasolle, se rajaa ulkopuolelle monet ihastelemani upeat valaisimet. Näistäkin Bourgie taitaa olla ainut tarpeeksi kookas. Joudun odottelemaan siihen asti, että saamme tuon pöydän, ennen kuin voin kunnolla mittailla lampun mahdollista korkeutta. Flosin Miss K on näistä suosikkini, Cord voisi tosin valaista paremmin ja se on aika hauska. Kartellin Bourgien olen jo pyytänyt synttärilahjaksi (tosin synttärini on vasta elokuussa) ja haluaisin sen mieluummin yövalaisimekseni. Onneksi kohta on kesä, ehkä sinnittelen siihen asti ilman valoa ja mietin kesän yli!



Kuvat: Modern Art, Cord Lamp MiniMiss K ja Bourgie.

Kuvat Finnish Design Shop ja Room21.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Avaimille paikka




Olen miettinyt kivaa ja käytännöllistä ratkaisua eteiseemme avaimia varten. En oikein perusta avainkaapeille, en usko, että avaimia tulisi sinne koskaan laitettua. Keksin ostaa näitä Clas Ohlsonin koukkuja, joita löytyy myös keittiöstämme, ja tehdä niistä avainkoukut. Näihin avaimet on helppo kotiin tullessa laittaa roikkumaan ja näkyvillä ollessaan ne muistuttavat lähtijää. Nyt eteisen lipasto pysyy tyhjänä päältä ja näyttää siistimmältä!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Anno ihastuttaa






Monissa blogeissa on viime päivinä vilahdellut Annon kevään uutuudet. Myös minua tuo Annon kevät inspiroi kovasti. Varsinkin kuvissa näkyvät valaisimet miellyttävät silmääni todella. Muutenkin kevääksi on tulossa paljon kauniita värejä ja pirteyttä. Anno on onnistunut mielestäni uudistamaan ilmeensä, siten, että lopputuloksena on monenlaista silmää miellyttävä tulos. Tuotteet ovat skandinaavisen selkeitä ja yksinkertaisia, olematta kuitenkaan tylsiä. Tämän hetken trendeistä graafisuus, musta-valkoisuus ja raidallisuus korostuu Annolla. Löysin Kodin1 inspiraatiosivuston, josta löytyy kauniita kuvia, inspiraatiota ja vinkkejä sisustamiseen. Sivusto löytyy täältä.

Tällaiselle värien kaihtajalle toki malliston tuotteista suurin osa on liian pirteitä, mutta luulen silti löytäväni monia ihania kodin tuotteita, kunhan tuo mallisto saapuu kauppojen hyllyille. Nuo valaisimet on ainakin pakko käydä vilkaisemassa, meiltä kun puuttuu valaisimia ainakin olohuoneesta.

Kuvat täältä.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Mattoruljanssi





Sisustimme viikonloppuna asuntoamme kierrättämällä jo valmiina olevia mattojamme huoneesta toiseen. Olohuoneen valkoinen puuvillamatto löysi paikkansa makuuhuoneesta, johon haenkin vaaleampaa kokonaisilmettä, työhuoneen itämaistyylinen matto päätyi olohuoneeseen ja makuuhuoneen musta nukkamatto työhuoneeseen.

Nyt tuntuu, että olohuone alkaa vihdoinkin näyttämään siltä mitä olen hakenut. Pöytäprobleeman, josta olen kirjoittanut Pohdiskelua pöydästä -postauksessani  ratkaisimme tänään ja teimme tilauksen. Aiemmin taisin mainita kallistuneeni tuohon Ikean pöytään, mutta mittauksia tehtyämme totesimme sen 50 cm halkaisijan olevan hieman liian suuri. Sen sijasta tutkailimme hieman ulkomaisten nettikauppojen tarjontaa ja löysimme yhdestä ikisuosikistani sellaisen koon, jota ei Suomesta löydy, en malta odottaa sen saapumista!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Verhoilua



Ajattelin alkuun, etten haluaisi ollenkaan verhoja asuntoomme. Nyt kuitenkin olen alkanut tulla toisiin aatoksiin, asuntomme tuntuu hieman kylmältä ilman verhoja. Näissä Annon kuvissa näkyy hyvin tuo tavoittelemani tyyli.

Makuuhuoneeseemme minulla on valmiina verhot edellisestä asunnostamme, en ole vain saanut ostettua verhotankoa. Ne ovat Finlaysonin Pitsi-kankaasta, en tiedä onko sitä enää olemassakaan, ostin ne jo ajat sitten ensimmäiseen asuntooni ja ne ovat kulkeneet kaikki asuntoni läpi. Nyt ne saavat paikan makuuhuoneesta, koska sopivat niin hyvin tuon uuden sängynpäätymme vaaleaan väriin.

Makuuhuoneen lisäksi verhot aion hankkia olohuoneeseen. Työhuone saa nyt ainakin jonkun aikaa olla ilman, koska en vielä tiedä millaiset sinne sopisi. Ehkäpä joskus hankin sinne harmaat pellavaverhot. Olohuoneessa olen nyt päätynyt valkoisiin pellavaverhoihin. Aluksi ajattelin, että jonkilainen ylellinen puuvillamateriaali olisi paras, mutta totesin pellavan sopivan paremmin rentoon kokonaisuuteemme. Lisäksi pellava on mitä helpoin materiaali sen valmiin ryppyisyyden vuoksi. Inhoan silittämistä yli kaiken ja vältän kaikkea silittämistä vaativaa. Parhaan vaihtoehdon olen tähän mennessä löytänyt H&M Homelta. Nuo kuvan ovat tummemmat kuin valitsemani, valkoinen ei näyttänyt kuvassa miltään. Valitsemani verhot ovat siis puhtaanvalkoiset.



Asunnossa ei ollut valmiiksi ollenkaan verhotankoja tai -kiskoja. Nyt meidän pitäisikin päättää kummat haluamme. Verhotangot olisivat varmaankin kauniimmat, mutta en tiedä minkä värisinä ne haluaisin. Mustat takorautamaiset olisivat hienot, mutta ovatko liian hallitsevat? Kromiset sopisivat ruokapöydän tuoliemme jalkoihin, valkoiset taas uppoaisivat seinään. Katselin tosin netistä jotain tankoja ja niissä valkoinen näytti tosi muoviselta. Verhot tulevat olemaan valkoiset eli silloin tangon pitäisi sopia niin seinän värin kuin verhojenkin värin kanssa. Meneeköhän liian monimutkaiseksi? Kromiin kallistun ehkä tässä vaiheessa eniten. Tällainenkin "pieni" asia saa pääni ihan pyörälle...

Inspiraatiokuvat Anno
Verhot H&M, kuva H&M

lauantai 23. helmikuuta 2013

Minua ilahduttaa


Ihanaa, kun on vihdoin viikonloppu! Uusi, terveellisempi elämä jatkuu ja lauantai-aamu alkaakin smoothiella. Kuulin tämän loistoreseptin työkaveriltani. Smoothieen laitoin siis rahkaa, appelsiini-mangomehua, leseitä, banaania ja marjoja. Tätä olen nyt syönyt hieman varioiden lähes päivittäin, välillä välipalaksi ennen salia, välillä iltapalaksi salin jälkeen. Tänään taas iltapäivästä salille mars!



Minua ilahduttaa myös ystävänpäivänä saamani liljat, jotka sinnittelevät edelleen yli viikon jälkeen. En ole mikään erinomainen kukkien hoitaja, joten yleensä saan leikkokukat kuihtumaan melko nopeasti. 



Kolmas minua ilahduttava asia on sisustuksemme eteneminen ja se, että olemme siinä vaiheessa, että pääsen näpertelemään kaikkea pientä. Lähes kaikki isommat ostokset on tehty ja nyt voin keskittyä pieniin yksityiskohtiin. Nuo kortit näpertelin jokin aika sitten ja teippasin makuuhuoneemme seinälle. Tuo dymolla tehty teksti on mielestäni kaunis ja tärkeä muistaa. Sen on kirjoittanut J.M.Barrie Peter Paniin, joka on muuten aivan ihana kirja. Unisiepparin bongasin jostain blogista noin kuukausi sitten ja halusin tehdä samanlaisen meille. Sen tarkoitus on siis siepata kaikki pahat unet verkkoonsa ja auttaa omistajaansa nukkumaan hyvin, nähden vain hyviä unia. Kaunis tarina senkin takana. Tein hyvin yksinkertaisen, koska askartelutaitoni ovat ihan surkeat. Nuo koukut taas odottavat pääsyään eteiseemme. Niistä tulee avaimille naulakko, avaimet pyörivät nyt inhottavasti tuon Componibilin päällä. Ne ovat samaisia, joita esittelin Koukkuja keittiöön -postauksessani.



Löysin yhtenä päivänä tuollaisen vanhan sisustuslehden sivun, joka on mielestäni tosi hauska seinälle. Se odottelee nyt sopivia kehyksiä, niitäkin saa kyllä olla koko ajan ostamassa.




Olin muuten päättänyt, ettei asuntoomme tule ollenkaan verhoja, mutta nyt olen pyörtänyt päätökseni.. siitä lisää myöhemmin!

Lopuksi vielä J.M.Barrien kauniit sanat:

"The moment you doubt whether you can fly, you cease for ever to be able to do it."

torstai 21. helmikuuta 2013

Nyt treenataan!



Täällä herättiin hieman myöhässä alkuvuoden treeni-intoon. Tarkoitus olisi tosin tehdä tästä enemmänkin tapa kuin kertainnostus. Olen pitkään käynyt salilla ja tehnyt erilaisia salitreenejä eli ihan tuttua tämä on. Pienen tauon jälkeen vaan lihakset huutaa hoosiannaa. Tänä aamuna teki tosi tiukkaa pelkkä sängystä nouseminen, eikä vain väsymyksen takia.

Muuton yhteydessä jouduin edellisen kuntosalijäsenyyteni lopettamaan ja uutta, sopivaa ei ole tähän mennessä löytynyt. Nyt kuitenkin sain tuon mieheni suostuteltua mukaan, joten voimme yhdessä käydä töiden jälkeen autolla. Sali on melko lähellä kotiamme, mutta ei kuitenkaan kävelymatkan päässä. Sali on tosi kiva, uusi ja hieno.

Pidän hirveästi salilla käynnistä ja nimenomaan salitreenistä, en niinkään ryhmätunneista. Haluan saada itseni sellaiseen kuntoon, ettei kesällä tarvitse hävetä bikinikroppaansa. Olen luonnostani melko laiha ja aina katsonut melko tarkkaan syömisiäni, joten mistään laihdutuskuurista ei ole kyse. Haluan saada urheilullisemman, vahvemman kropan ja parantaa samalla yleiskuntoani.

Onko muita samoilla ajatuksilla? Vinkkejä otan vastaan mielelläni!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kevääksi kenkiä

Talvipukeutuminen alkaa käydä jo tylsäksi eikä aamuisin tunnu keksivän mitään päälle pantavaa. Haaveilen vain ballerinoista ja bleisereistä, aurinkolaseista ja mekoista. Kumisaappaissa ja talvisaappaissa nyt lähes puoli vuotta tallustelleena jalat kaipaisivat jo vaihtelua. Olenkin selaillut nettikauppojen valikoimia kevätkenkien osalta, yhdet loaferit ja muutamat ballerinat minulta löytyykin, samoin kuin sandaaleja ja korkokenkiä, eli tilanne on hyvä. Toisaalta, voiko kenkiä olla koskaan liikaa? En usko.

Nuo Unisan remmisandaalit minun on saatava, lisäksi haluaisin muutamat ballerinat, jotta olisi vaihtelua. Puuteriroosan väriset olisivat kauniit... Converset olisivat hyvät vapaa-ajalle, tosin tuo kaunis valkoinen väri on melko arka kengissä ja muut värit taas ei yhtä kivoja.

Olen todella tarkka kengistäni, niiden laatu on tärkeää. Vaikka kengät olisivat kuinka kauniit, niitä ei tule käytettyä mikäli niillä ei ole hyvä kävellä. Ostan myös mielelläni kenkiä, jotka sopivat niin töihin kuin vapaa-aikaankin, siksi melko yksinkertaiset ovat parhaita. Ne sopivat niin farkkujen kuin siistimpien työvaatteidenkin kaveriksi.

Noiden Unisan kenkien uskoisin saavan paljon käyttöä. Olen kuullut merkin olevan laadukas, eikä korkoa ole liikaa. Tietenkin kengän sopivuudesta on vaikea sanoa mitään ennen kokeilua. Tuo kaunis nilkkaremmi pidentää säärien pituutta, joka sopii tällaiselle hieman yli 160 senttiselle mainiosti. Noissa vain tuo tukevuuden puute voi koitua nilkkojeni kohtaloksi, melko usein kun joudun ottamaan juoksuaskeleita bussille kiirehtiessäni.

Kengät: H&M, Unisa, Steve MaddenTamaris ja Converse.

Kuvat: H&M, Zalando ja Brandos.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Tapaksia



Viimeiset pari viikkoa ovat olleet melkoisen hektisiä niin töissä kuin vapaa-ajallakin ja halusimme viettää rentouttavan viikonlopun kotona. Lauantai-iltana vietimme kahden kesken tapas-iltaa ja söimme tottakai itsemme aivan ähkyiksi. Mahaa sattui vielä nukkumaan mennessäkin, oppisikohan sitä koskaan lopettamaan tarpeeksi ajoissa?

Teimme melko perusjuttuja, koska olemme aloittelijakokkeja ja koska tapakset on meille täysin uusi juttu. Ensi kerralla uskallamme toivottavasti tehdä jotain erikoisempaakin. Tarjolla oli itsetehtyjä yrttilihapullia chili-tomaattikastikkeen kanssa, chili-valkosipuliöljyssä paistettuja katkarapuja, mustekalarenkaita, valkosipulietanoita, ciabatta-leipää, patonkia, valkosipulioliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, fetaa, paneroitua Camembert-juustoa, ilmakuivattua kinkkua ja paistettuja herkkusieniä.

Ensi kerralla korvaan ainakin nuo valmiit pakastemustekalarenkaat ja teen niiden sijasta itse paneroituja mustekalarenkaita. Tuskin saan muuta mustekalaa, kuin pakastetta, ostettua, mutta ainakin tuon paneroinnin voin tehdä itse. Pöydälle pääsi myös ensimmäistä kertaa espanjasta joskus ajat sitten raahaamani tapas-astiat, tuon suurimman olen saanut vanhemmiltani tuliaiseksi. Sangria-kannukin löytyy, mutta sen käyttäminen jääköön kesälle. Näiden lisäksi pöydälle päätyi Iittalan Teemaa tummanruskeana ja Iittalan Senta-punaviinilasit.

Tapaksia haluan kyllä ehdottomasti päästä kokeilemaan Espanjassa. Toki olen useilla Espanjan visiiteilläni tapaksia syönyt, mutta siitä on aikaa ja nyt osaan arvostaa hyvää ruokaa enemmän kuin mitä osasin lapsena. Barcelona on yksi hienoimmista kaupungeista, jossa olen vieraillut ja viime kerran jälkeen olenkin odottanut hetkeä, jolloin pääsen sinne uudestaan. Ensi kerralla keskityn espanjalaiseen keittiöön, viime matkalla kun tuli syötyä vähän sitä sun tätä.



Sunnuntaina kävimme katsastamassa Helsingin keskustassa Ravintolapäivän tarjontaa. Narikkatorilla maistelimme antilooppia ja peuraa, myöhemmin kasasimme itsellemme hampurilaiset ja jälkkäriksi söimme erilaisia suklaita. llma oli melkoisen kelju ja keskustassa oli tosi kylmä, mutta onneksi pop-up ravintoloita löytyi sisätiloistakin. Iltaa vietimme edellisiltaisten tapas-jämien, romanttisen komedian ja koirakaverin kanssa. Meillä ei ole omaa koiraa, joten lainaamme aina välillä appivanhempieni uusinta tulokasta.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Koukkuja keittiöön


Meillä ei ole aiemmin ollut keittiössä mitään naulakkoa. Löysin yhtenä päivänä sattumalta Clas Ohlsonilta tällaisia pieniä antiikkityylisiä koukkuja, jotka sopivat täydellisesti keittiöömme. Laitoin koukut kiinni samaisesta putiikista löytyneillä taulutarroilla, katsotaan miten pysyy. On helpompaa, jos ei tarvitse tehdä reikiä tuohon seinään, se kun on kaapin seinus eli reikiä ei oikein saa peitettyä jos koukut haluaa ottaa pois. Naulakkoon laitoin keittiöpyyhkeen lisäksi myös tulostamani kalenterin. Kalenterin sain Musla-blogista.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nam!


Lauantai-iltaa vietimme näissä merkeissä. Lisää myöhemmin...

lauantai 16. helmikuuta 2013

Ripaus itämaisuutta




Mattojen ostaminen on jäänyt (kahta lukuunottamatta) viimeiseksi, huonekalut ostimme ensin. Mattojen löytäminen on todella vaikeaa. Mieluisan ulkonäön, materiaalin, hinnan ja koon löytäminen samassa matossa on ollut paljon vaikeampaa kuin olisin uskonut. Edelleen etsin yhtä mattoa olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen haluaisin uuden maton mustan nukkamaton tilalle. Työhuoneeseemme löysimme maton melko nopeasti. Tiesin jo ennen muuttoa haluavani ripauksen itämaisuutta kotiimme ja juuri mattojen muodossa. Tuo samainen matto päätyi myös eteiseemme, pienempänä toki. Värimaailman haluan pitää melko neutraalina, joten tähänkin mattoon valitsin turvalliset sävyt. Tämä viskoosimatto on myös todella helppohoitoinen, kestävyydestä en tiedä. Meillä tosin ei ole pieniä jalkoja tai tassuja sotkemassa tai rikkomassa. Mielestäni tämä matto tuo kivan  lisämausteen melko neutraaliin kotiimme.


Hay Loop

Viime tiistaina jaksoin vihdoinkin ottaa puhelimen käteeni ja tilata itselleni Hay Loop -naulakon Stockalta. Tilasin sen siis keskustasta minulle lähempään tavarataloon, koska keskustasta olisi ollut huomattavasti vaikeampi raahata tuo naulakko kotiin. Stockalle pisteet loistavasta asiakaspalvelusta, tämä onnistui siis täysin kustannuksitta. Tostaina kävimme hakemassa tuon naulakon kotiin ja olen niin onnellinen, tuo sopii täydellisesti eteiseemme.  Tarkoitus oli viedä tuo naulakko makuuhuoneeseemme, mutta eteisessä sille on enemmän käyttöä. Nyt vieraamme voivat jättää takkinsa tuohon, eteisen peilikaappimme kun on aivan tupaten täynnä omia takkejamme. Nuo henkarit ovat H&M Homen, nuo tekstit ovat mielestäni kauniit ja henkareiden puunväri sopii parkettiimme.




Kana-nuudelikeitto

En ole mikään suuri keittojen ystävä, mutta kylmänä talvipäivänä on ihana käpertyä sohvan nurkkaan kuppi lämmintä keittoa sylissäni. Suosikkini on kana-nuudelikeitto, josta olen kokeillut useampaa variaatiota. Tämän löysin italialaisesta keittokirjasta eli tuunailin sitä hieman, koska kaapistamme ei löytynyt oikeanlaista pastaa. Pastankorvikkeena käytin nuudeleita. Alkuperäinen resepti oli italialainen kanakeitto. Resepti oli todella helppo ja kaikki ainekset löytyy useimmiten kaapista. Keittoon tuli kanalientä, kermaa, jauhoja, maitoa ja mausteita maun mukaan. Ja lisäksi toki kanaa, meillä taisi olla broilerin maustamatonta rintafileetä. Alkuperäiseen reseptiin kuului Vermicelli-pasta eli olisin varmasti voinut käyttää tavallista spagettia nuudelin sijasta. Resepti oli todella herkullinen, lisäsin hieman potkua chilillä. Tämä on täydellinen flunssapäivän ateria tai sopii hyvin aktiivisen ulkopäivän päätteeksi!


torstai 14. helmikuuta 2013

Hayta eteiseen

Vihdoin! Kävin tänään töiden jälkeen hakemassa Stockan helmikuun kuponkeja käyttäen tuon Hayn vaaterekin meille eteiseen vieraiden takkeja varten. Se on aivan ihana! Tässä sneek peakia, toivottavasti viikonlopun valoisina tunteina ehdin ottamaan kuvat uudistetusta eteisestä.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Inspiroivaa





Tällä hetkellä mun inspiraatiokollaasi näyttää tältä. Tämä värimaailma miellyttää tällä hetkellä kovasti, aika perus tosin, mutta hieman keväistä pastelliakin löytyy, vaikken ehkä uskaltaisikaan sitä oikeasti hankkia! Ja kulta on nyt viime aikoina miellyttänyt silmää toden teolla. Siksipä kaivoinkin perintökynttilänjalat kaapista!

Kuvat: Mulberry Cecily, Marc by Marc Jacobs -kello, Normann Copenhagen Brick -tyyny, Iittala NappulaHay About a Chair, Calabash P2 -valaisin

Kuvat: Iittala, Mulberry, Finnish Design Shop, Asos

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kellon perässä

Tulevien viikkojen aikana saan toivottavasti aihetta itseni palkitsemiseen ja olenkin päättänyt ostaa itselleni uuden kellon. Minulla ei ole ollenkaan tällaista isompaa "miesten kelloa". Haluan kellon, jota voin käyttää asun kuin asun kanssa ja sellaisen, jonka voin yhdistää sekä kultaisiin että hopeisiin koruihin. Ruusukultainen olisi todella kaunis, mutta sen yhdistäminen sekä hopeaan että kultaan olisi jo melko haasteellista.

Nettikauppoja selaillessani päädyin näihin vaihtoehtoihin. Eniten silmääni miellyttää tuo tummansinitaustainen Marc by Marc Jacobs Navy Dial Watch. Olen kuitenkin hieman huolissani siitä kuinka se sopii ei-sinisiin asuihin. Käytän esimerkiksi kesäisin paljon puuterinväristä ja persikkaa ja tummansininen ei oikein mielestäni käy yksiin niiden kanssa. Kaikkein paras olisi kulta-hopeinen kello, mutta en taas pidä tuosta Michael Korsin ulkonäöstä läheskään yhtä paljon kuin Marc Jacobsien. Tuo Dieselin taas olisi melko erilainen verrattuna siihen mitä useimmiten ihmisten ranteissa näkyy. Harmaa sopisi kaikkiin asuihin, mutta onkohan tuo kuitenkin liian miehekäs minulle?

Kallistun tällä hetkellä eniten tuohon alarivin keskimmäiseen. Tuo kultainen väri on enemmän mieleeni kuin hopeinen ja kello on yksinkertaisen kaunis. Yhdistäisin siihen hopeiset ja kultaiset Nomination-koruni, joten ei tarvitsisi myöskään miettiä vyön soljen tai laukun vetoketjun sopimista. Kaikki sopisivat keskenään!

No ennen kuin innostun kunnolla täytyy odottaa tuleeko niitä hyviä uutisia...



Ylärivi: Michael Kors, Diesel
Alarivi: Marc by Marc Jacobs, Marc by Marc Jacobs, Michael Kors

Kuvat: Asos ja Nelly

maanantai 11. helmikuuta 2013

Unelmien koti

Vaikka asunkin ihanassa asunnossa, aina on unelmia, joita toivoo täyttävänsä seuraavan asunnon kohdalla. Keräilin Alvhemista inspiroivia kuvia elementeistä ja asioista, joita haluaisin unelmien kotiini.



Tiiliseinä on sellainen asia, joka tuo minusta asuntoon lämpöä ja tunnelmaa. Vanhoissa asunnoissa tiiliseinät saatetaan kaivaa vanhoissa taloissa esiin ja asunto saa heti enemmän luonnetta ja mielenkiintoa. Tiiliseinänhän voisi luoda keinotekoisestikin sisustustiiliä käyttäen, mutta itse kokisin sen olevan tietyllä tavalla huijausta. Varsinkin keittiöön tiiliseinä olisi todella kaunis, ja tietenkin punatiilestä.



Tiiliseinä sopisi myös takan yhteyteen, jos muurattua seinää ei peitettäisi. Takan haluan ehdottomasti seuraavaan asuntoomme, ihan sen tuoman sähkön säästönkin takia, mutta etenkin sen tuoman tunnelman ja lämmön vuoksi. Mikään ei luo tunnelmaa, kuin rätisevä takkatuli. Rakastan mökkeilyäkin kylmemmällä säällä juuri takkatulen vuoksi. Takan eteen haluaisin nojatuolin, johon voisin käpertyä työpäivän jälkeen lehteä lukien. Tämä yllä oleva takka on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis.



Takan lisäksi kaakeliuuni jonkun huoneen nurkassa, makuuhuoneen etenkin, olisi todella kaunis. Kaakeliuuni on kaunis sisustuselementti vaikkapa kynttilät sisällään. Kyllähän uuni olisi myös ihana lämmittämässä makuuhuonetta syysiltaisin. Valkoinen kiiltäväpintainen kaakeli uunissa on aivan ihana ja tuo kontrastia valkoisen lankkulattian vieressä.



Koti on minulle se paikka, jossa rentoudun niin viikonloppuisin kuin työpäivän päätteeksikin. Jos rentoutumispaikoista puhutaan niin kylpyamme on mitä parhain paikka unohtaa työkiireet tai epäsiisti asunto. Odotan aina hotelliin pääsyä ja toivon sieltä löytyvän kylpyammeen. En haluaisi tuollaista perinteistä poreammetta vaan mieluummin sellaisen perinteisen yhden hengen ammeen. Se on mielestäni muodoltaan kauniimpi ja sopii pienempäänkin asuntoon.



Rakastan nykyistä tammiparkettiamme, mutta haaveenani olisi joskus saada lankkulattia paksuista lankuista. Lankut ovat vaan niin kauniita ja mielestäni vanhoissa asunnoissa on hurmaavaa, kun lattiat narisee. Narina voisi tosin saada tällaisen pelkurin, kuten minä, pelkäämään yksin kotona.



Betonia ja tehdasmaisia pintoja on näkynyt viimeisen parin vuoden aikana niin blogeissa, sisustuslehdissä kuin Asuntomessuillakin. Aluksi ajattelin tuollaisen pinnan olevan kalsea ja epäkodikas, mutta sittemmin olen alkanut pitää siitä. Suunnittelen tuollaisen struktuurimaalin levittämistä olohuoneemme yhdelle seinälle ja kesällä aion ehdottomasti kokeilla näiden Talo&Koti -lehden sivuilta löytämieni betoniruukkujen tekoa. Tuossa toisessa kuvassa taas minua kiinnostaa tuo tarjoiluvaunu. Olen etsinyt netistä vanhaa tarjoiluvaunua, mutta vielä minua ei ainakaan ole onnistanut. Tarjoiluvaunua kaipailisin olohuoneeseemme sivupöydäksi.



Viimeisessä kuvassa on vanha iso ruokailupöytä, josta olenkin puhunut aiemmin Ruokailutila-postauksessani. Haaveilen isosta, teetetystä lankkupöydästä, jonka ympärille keräisin erilaisia kauniita tuoleja. Haluaisin saada pöydän ääreen kaikki ystäväni, koko perheeni ja valtavan määrän herkullista ruokaa.

Tuolla Alvhem-sivustolla saa kyllä aikaa uppoamaan vaikka kuinka!

Kuvat: Alvhem





keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Viikonlopun piristys

Viikonlopun paras piristys oli ystäväni tuoma kimppu upeita, oransseja tulppaaneja! Tulppaanit ovat ihana väriläiskä vielä melko pimeän vuodenajan iloksi.





tiistai 5. helmikuuta 2013

Pääty sänkyyn

Vihdoin raahasimme itsemme Ikeaan hakemaan tuota jokin aikaa sitten valitsemaamme sängynpäätyä... Muutaman mutkan jälkeen saimme sen kiinni sänkyymme ja olemme taas askeleen edempänä makuuhuoneen valmistumista. Tuo kuvissa näkyvä tumma yöpöytä saa heti kevään tullen (heti, kun ulkona tarkenee maalata) valkoisen värin ylleen ja etsinnässä olisi minulle yöpöytä. Jokin valkoinen, samanhenkinen, kenties avoin yöpöytä, johon saisin vaikkapa alemmalle tasolle kauneimmat korkkarini esille. Kevään tullen aion hankkia vaaleampaa, pellavaista pussilakanaa ja raikastaa makuuhuonetta entistä vaaleammaksi. Musta nukkamatto saa toivottavasti myös lähtöpassit, mutta mihin sen vaihtaisin? Toista nukkamattoa en osta sen hankalan siivouksen vuoksi, puuvillamatto on kenties liian tylsä makuuhuoneeseen. Yksi idea olisi jokin vaalean sävyinen itämaishenkinen matto, kenties kelim-kuvioitu (jos näin voi sanoa).. Toisaalta aion hankkia nyt helmikuun aikana (Stockmannin etukuponkeja hyödyntäen) sen Hayn vaaterekin mustana ja se kaipaa jotain tummaa parikseen.. vaikeita päätöksiä!


maanantai 4. helmikuuta 2013

Lauantain pullakahvit

Ystäväni tuli lauantaina kahvittelemaan luoksemme ja aloitin lauantaini pullaa leipoen. En ole mikään superleipuri enkä ihan hirveästi pidä leipomisesta. Se on paljon kokkausta tiukempaa ja jos tietyt osiot menevät pieleen niin koko leipomus epäonnistuu. Leivon kuitenkin muutamaa jo osaamaani reseptiä silloin tällöin. Näihin kuuluu mustikka-/marjapiirakka ja korvapuustit. Suolaisia leivonnaisia teen myös silloin tällöin (mm. huomenna, kun saan toisen ystäväni meille kylään).  Tällä kertaa vuorossa oli korvapuustit. En ole mikään suuri leivonnaisten ystävä, mutta juuri uunista tulleet, lämpimät korvapuustit maidon tai kahvin kanssa ovat kyllä mielettömän hyviä!

Lauantai-iltapäivä kuluikin rattoisasti rupatellen, kahvia hörppien ja pullaa syöden...


Ja korvapuustit maistuivat vielä sunnuntainakin samalla, kun nautin tuoreesta Talo&Koti -lehdestä.



Ja oikeaoppinen syömistapa on tietenkin rullaten, kunnes viimeisenä on pehmeä sisus..nam!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Arkiruokaa



Kyllä se vaan kunnon kotiruoka maistuu työpäivän päätteeksi. Teen mielelläni usein makaronilaatikkoa, koska sitä saa helposti säilöttyä jääkaapissa muutaman päivän, mikä helpottaa arkikiireitä. Tämä resepti on Liemessä-ruokablogin inspiroima.

Liha-makaronilaatikko
400 g naudan paistijauhelihaa
400 g pennepastaa
2 munaa
6 dl maitoa
1 lihafondi
ripaus riistafondia
ripaus tulista ketsuppia
juustoraastetta
2 rkl korppujauhoja
mausteet

Paista jauheliha, mausta fondeilla, ketsupilla ja muilla mausteilla. Itse laitoin sipulijauhetta, paprikajauhetta ja mustapippuria. Keitä pastaa muutama minuutti, jätän pastan aina melko raa'aksi, jottei siitä tule uunissa mössöä. Sekoita munat ja maito, lisää joukkoon ripaus valkopippuria ja kuivattua oreganoa. Sekoita jauheliha, juustoraaste ja pasta vuoassa, kaada joukkoon munamaito. Sekoita. Ripottele päälle korppujauhoja ja paista 180 asteessa 1 tunti.





Alkuviikosta teimme myös itsetehtyjä hampurilaisia. Jauhelihapihvit tein 400 g:sta naudan paistijauhelihaa, 1 munasta ja 0,75 dl ruokakermasta. Maustoin jauhelihaa riistafondilla, ketsupilla ja kuivamausteilla. Muita lisukkeita hampurilaisissa oli juusto, rapeaksi paistettu pekoni, salaatinlehdet ja tomaatti, ja kastikkeena ketsuppia. Nam! Ja niin helppoa, että jaksaa töidenkin jälkeen.





Googlailen aina erilaisia helppoja arkiruokia, jotta saisimme vaihtelua arkipäivien ruokalistaan. Hyviä ideoita saa jakaa!