lauantai 23. helmikuuta 2013

Minua ilahduttaa


Ihanaa, kun on vihdoin viikonloppu! Uusi, terveellisempi elämä jatkuu ja lauantai-aamu alkaakin smoothiella. Kuulin tämän loistoreseptin työkaveriltani. Smoothieen laitoin siis rahkaa, appelsiini-mangomehua, leseitä, banaania ja marjoja. Tätä olen nyt syönyt hieman varioiden lähes päivittäin, välillä välipalaksi ennen salia, välillä iltapalaksi salin jälkeen. Tänään taas iltapäivästä salille mars!



Minua ilahduttaa myös ystävänpäivänä saamani liljat, jotka sinnittelevät edelleen yli viikon jälkeen. En ole mikään erinomainen kukkien hoitaja, joten yleensä saan leikkokukat kuihtumaan melko nopeasti. 



Kolmas minua ilahduttava asia on sisustuksemme eteneminen ja se, että olemme siinä vaiheessa, että pääsen näpertelemään kaikkea pientä. Lähes kaikki isommat ostokset on tehty ja nyt voin keskittyä pieniin yksityiskohtiin. Nuo kortit näpertelin jokin aika sitten ja teippasin makuuhuoneemme seinälle. Tuo dymolla tehty teksti on mielestäni kaunis ja tärkeä muistaa. Sen on kirjoittanut J.M.Barrie Peter Paniin, joka on muuten aivan ihana kirja. Unisiepparin bongasin jostain blogista noin kuukausi sitten ja halusin tehdä samanlaisen meille. Sen tarkoitus on siis siepata kaikki pahat unet verkkoonsa ja auttaa omistajaansa nukkumaan hyvin, nähden vain hyviä unia. Kaunis tarina senkin takana. Tein hyvin yksinkertaisen, koska askartelutaitoni ovat ihan surkeat. Nuo koukut taas odottavat pääsyään eteiseemme. Niistä tulee avaimille naulakko, avaimet pyörivät nyt inhottavasti tuon Componibilin päällä. Ne ovat samaisia, joita esittelin Koukkuja keittiöön -postauksessani.



Löysin yhtenä päivänä tuollaisen vanhan sisustuslehden sivun, joka on mielestäni tosi hauska seinälle. Se odottelee nyt sopivia kehyksiä, niitäkin saa kyllä olla koko ajan ostamassa.




Olin muuten päättänyt, ettei asuntoomme tule ollenkaan verhoja, mutta nyt olen pyörtänyt päätökseni.. siitä lisää myöhemmin!

Lopuksi vielä J.M.Barrien kauniit sanat:

"The moment you doubt whether you can fly, you cease for ever to be able to do it."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti